Yritys

Yritys Kaivin Ahonen ja omistajansa Kullervo Ahonen olivat 28 vuoden ajan saariston ruoppauspioneerit. Mutta ikä tuli täyteen ja Kalevi päätti siirtyä eläkkeelle.

Saariston Kaivonporaus Oy näki mahdollisuuden ja tarpeen, teki kaupat ja jatkaa Kaivin Ahosen toimintaa nimellä Saaristonruoppaus Oy – muun toimintansa ohella. Saariston Kaivonporauskin  on alansa pioneeriyrityksiä. Aluksi perustajansa Bertel Fjäderin ohjaimissa, ja vuodesta 1990 sisarenpoikansa Peter Kronbergin vetämänä. Peterillä oli vankka yrittäjätausta kaivinkoneyrittäjänä jo ennestään.

Jo 40 vuoden ajan Saariston Kaivonporaus on kairannut lukuisia reikiä lukemattomille saaristomme saarille. Erikoisvalmistettu porausvaunu ja kuljetusalus M/S Carola eivät ole syyttä niittäneet mainetta!

Kaksi kärpästä – muutama sana synergioista!

Miksi ostaa ruoppausfirma kun omastakin takaa riittää tekemistä? Peter Kronberg teki sen siitä syystä että toimintojen, kaivonporauksen, ruoppauksen ja laiturinperustamisen välillä vallitsee synergioita. Toinen edesauttaa toista! Mökinrakentaja saarella haluaa kaivon, mutta todennäköisesti myös laiturin, kenties aallonmurtajan ja vielä uimarannan kuntoon.

M/S Kuuppa

Kullervo Ahonen rakensi proomunsa M/S Kuupan jo vuonna 1990. Sen pituus on 18 metriä ja leveys 6,5. Kahden koneen voimin se pystyy kuljettamaan jopa 50 m3 erilaisia aineksia – ruoppausmassoja, kiveä, hiekkaa, soraa ja kivituhkaa – eli kaikkea mitä laiturin tai aallonmurtajan tekoon tarvitaan.

Kommentointi on suljettu.